Opettaja Merja
Leisti kertoo siitä, miten ilmaisutaitoa painotetaan Vihdin Steinerkoulussa.
Miten
ilmaisutaitopainotteisuus näkyy koulun arjessa?
Profiloiduimme pari
vuotta sitten sillä tavalla ilmaisupainotteiseksi kouluksi, että teemme joka
joulujuhlaan ja joka kevätjuhlaan koko
koulun yhteisen projektin: tanssiesityksen, musiikkisikermän tai näytelmän
tai edellisten yhdistelmän. Muilta osin koulumme ei ole tehnyt päätöstä
erityisestä ilmaisupainotteisuudesta. Mutta steinerkoulut ovat aina tietyllä
tavalla ilmaisupainotteisia: kaikki aamut aloitetaan loruja tai runoja
lausumalla, juhlia on paljon vuoden mittaan, ja niihin tehdään oppilasvoimin
esityksiä: musiikkia, tansseja, lausuntaa ja kehorytmejä.
Millainen vaikutus näytelmien teolla ja ilmaisutaidon painottamisella on oppilaisiin?
Näytelmien
tekemisellä on hämmästyttäviä vaikutuksia, siksi olemme päättäneet tehdä niitä
paljon. Usein ne oppilaat, jotka eivät pääse ”loistamaan” teoria-aineissa,
saavat yhden lisämahdollisuuden löytää oman lahjakkuutensa tässä
ilmaisuaineessa ja saattavat osoittaa hämmästyttäviä uinuneita kykyjä. Toki
myös teoria-ainetaiturit voivat olla näyttämöllisesti lahjakkaita. Moni oppilas on löytänyt itsestään lisää itseluottamusta ja rohkeutta myös näyttämön ulkopuolella.
Meillä nämä koko
koulun näytelmät ovat vaikuttaneet paljon koulun ilmapiiriin. Luokat
olivat aikaisemmin enemmän erillään, hiukan oli kyräilyä ja kateutta ”miksi tuo
luokka saa tehdä tuollaista, miksi me ei”, ”miksi vain meiltä tämä on
kielletty, miksei noilta” tms. Nyt koko koulu puhaltaa yhteen hiileen. Isot ja
pienet leikkivät välitunnillakin enemmän yhdessä ja ovat välituntileikeissään
spontaanisti suunnitelleet esimerkiksi akrobatiaesityksiä (isot nostelevat
pieniä), joita ovat esittäneet koulun juhlissa.
Näytelmän tekeminen
antaa iloa, motivaatiota ja tunnelmallisuutta. On nautinnollista upota hetkeksi
toiseen maailmaan, sadun maailmaan. Koska lupa eläytyä satumaailmaan on niin
tärkeä lapselle, pidetään huolta, että näytelmät pysyvät sadullisina,
mielellään johonkin toiseen aikaan, toiseen todellisuuteen liittyvinä.
Realistiseen maailmaan liittyvien näytelmien aika tulee myöhemmin. Eläytyminen
musiikin, roolivaatteiden ja juonen kautta on hyvin merkityksellistä lapselle.
Rooli usein
helpottaa omaa ilmaisua, kun ei tarvitse omana itsenään esiintyä. Syntyy
yhteisiä muistoja ja yhteisiä voimakkaita onnistumisen kokemuksia! On hienoa
olla yhdessä ottamassa vastaan aplodeja tehdystä työstä. Ja kommelluksia on
myös nautinnollista muistella ja kerrata yhdessä.
Millainen prosessi näytelmän teko on?
Tähän mennessä
opettajat ovat opettajainkokouksessa kaavailleet yhdessä näytelmän pääpiirteet,
joku opettaja on sitten kirjoittanut tarinan vuorosanoiksi ja musiikinopettaja
valinnut tai tehnyt laulut ja tanssit. On mietitty, minkälainen tunnelma
halutaan näytelmään, mitä jo opittuja taitoja (esim. tietty huilukappale)
siihen voitaisiin sisällyttää.
Näytelmän
valmistaminen vaatii paljon ylimääräistä työtä. Mutta kun opettaja on
sitoutunut, työ on omassa hallinnassa ja se on alunperinkin suunniteltu sopivan
rajalliseksi, niin ylimääräisen työn tekeminen on mielekästä. Tästä syystä emme
ota oppilaita mukaan vielä näytelmän valinta- ja suunnitteluvaiheeseen:
näytelmän aihe, tunnelma ja siihen sisältyvä työmäärä on vaan onnistuttava
pitämään kurissa. Näytelmän alkupuitteiden on oltava helpot, jotta tätä
työlästä projektia voidaan toistaa usein.
Lapset ovat aina omaehtoisia,
aktiivisia ja ”minä itse” -haluisia, ja se tulee esiin näytelmää tehtäessäkin.
Heiltä ei tarvitse erikseen kysyä ehdotuksia. Niitä tulee pitkin tekoprosessia
joka tapauksessa, ja mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon lasten
itsenäisesti tekemää ja ehdottamaa otetaan mukaan esitykseen. Joskus lapset
kieltäytyvät jostakin abstraktista opettajan ehdottamasta näytelmällisestä
ratkaisusta, ja kehittävät tilalle konkreettisemman. Esim. opettaja ehdottaa,
että roolihenkilö on juovinaan mutta lapsi hankkii juotavan ja kupin jne.
Näytelmään tutustuminen aloitetaan
niin, että opettaja kertoo tarinana mitä tapahtuu. Tai sitten opettaja ottaa
äidinkielentunnilla puhe- ja ilmaisuharjoitukseksi jo joitakin näytelmän
lauseita. Voidaan myös aloittaa rooliolentojen luonteen rakentamisesta: koko
luokka yrittää olla mahdollisimman kettuja tai kissoja, mahdollisimman
velhomaisia, miten peikko kävelisi, millä tavalla yksinkertainen poika puhuisi
jne. Sitten lähdetään vaan yhdessä vuorolukuna lukemaan näytelmää. Ja siinä
vaiheessa heti joillekin syntyy toive saada tehdä jokin tietty rooli. Usein
päärooli on lapsi. Ja luokan pisimmät oppilaat joutuvat väistymään tämän roolin
tekemisestä, koska heidät tarvitaan lapsen vierellä esiintyviksi aikuisiksi.
Tämä fakta on hieman harmillinen ja toistuu aina uudelleen ja uudelleen, mutta
toisaalta, jokaisella on alaluokkalaisena mahdollisuus esittää pääroolia, ja
pitkäksi kasvaneena yläluokkalaisena on sitten muiden roolien aika.
Onko vielä jotain muuta, mitä haluaisitte näytelmistä kertoa?
Koska olemme
nyt muutaman vuoden ajan korvanneet joulujuhlan tai kevätjuhlan näytelmillämme,
yritämme sisällyttää näytelmään näytteitä vuoden aikana opitusta: oppilaiden
huilunsoittoa, laulua, tanssia. On mukava, jos näytelmään liittyy musiikkia ja
lauluja, jotka eivät koulussa kuulu mihinkään muuhun yhteyteen kuin juuri
tiettyyn näytelmään. Tällöin vielä vuosienkin kuluttua nuo musiikkikappaleet
voivat herättää ihanat näytelmään liittyvät muistot. Tästä syystä pyrin
näytelmän musiikintekijänä keräämään näytelmään lauluja paikoista, joista en
ole niitä ennen ottanut. Viime kevään Pinokkio-näytelmään otettiin
elokuvamusiikkia muustakin kuin Pinokkio-elokuvasta. Yhteen joulunäytelmään
selasin läpi ruotsalaista joululaulukirjaa, ja otin sieltä lauluja, joihin oli
helppo tehdä näytelmään sopivat suomenkieliset sanat.
On ollut todella
hienoa seurata, miten oppilaat HALUAVAT OTTAA VASTUUTA siitä, että näytelmä
onnistuu. Kun joku unohtaa näytelmässä jotain, muut HALUAVAT auttaa. Kun joku
esine on unohtunut väärään paikkaan kesken näytelmän, joku kekseliäs
oma-aloitteisesti saa tilaisuuden korjata asian ja merkittävän
onnistumisentunteen siitä. On hyvä, jos opettaja on esimerkiksi säestämisessä
kiinni, eikä pääse poistumaan paikaltaan vaikkapa takahuoneeseen. Se tunne
oppilailla, että ilman aikuista on pärjättävä, kun esitys on menossa, on tärkeä
oppi. Sellaista itsenäisyyttä ja omatoimisuutta, mitä näytelmät saavat aikaan,
ei ole helppo saavuttaa muulla opetuksella.